Meillä olet osaavissa käsissä
Mikko Patrikainen
Olen Fysialin perustaja ja koulutukseltani fysioterapeutti. Lisäksi olen opiskellut urheiluhierojaksi, käynyt kuntovalmentaja kurssin ja suorittanut liikuntalääketieteen opintoja cum laude tasolla.
Urheilun parissa olen työskennellyt viimeiset 16 vuotta. Olen toiminut Urheiluliitossa maileri maajoukkueen hierojana vuodet 1999-2003, sekä Wilson Kirvan henkilökohtaisena huoltajana ja sparraajana vuodet 1999-2005. Vuonna 2005 aloitin kumparelasku maajoukkueen fysioterapeuttina Ski Sport Finlandiassa ja olen mukana edelleen. Takana kolmet Olympialaiset, useat MM-kisat sekä lukuisa määrä Maailman Cupin osakilpailuja.
Fysioterapiassa erikoisosaamiseni on Fysial Method. Menetelmä on suunnattu selän kuntoutukseen. Kiinnostuin selän kuntouttamisesta opiskeluaikoina ja tein siitä lopputyöni, joka on ainoa laatuaan AMK:ssa ja koko Suomessa.
Joona Juola
Olen koulutukseltani fysioterapeutti ja urheiluhieroja. Valmistuin vuonna 2017 koulutetuksi hierojaksi ja jatkoin samana vuonna fysioterapian opintoihin. Urheiluhierojan töitä olen tehnyt ammatinharjoittajana koko fysioterapiaopintojen ajan. Omaa liikuntataustaa minulla on jääkiekon ja kuntosaliharrastuksen parissa.
Osaamiseni fysioterapiassa painottuu tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoon, sekä leikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen ja myös urheilijan lihashuoltoon. Kuntoutuksessa painotan ensisijaisesti aktiivisen harjoittelun merkitystä, mutta käytän myös monipuolisesti manuaalisia hoitokeinoja, kuten hierontaa ja nivelten mobilisointia osana kokonaisuutta.
Työskentelen nyt Fysialin toimitiloissa kokoaikaisesti ja otan asiakkaita vastaan arkisin asiakkaan toiveiden mukaan. Palveluihini kuuluu fysioterapia ja hierontapalvelut. Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika.
Hinnasto:
60min 68e
45min 58e
30min 44e
Varaa aika ajanvarauskalenterista:
Tervetuloa vastaanotolle!
Koskikatu 9
96200 Rovaniemi
(kulku Valtakadulta)
Osoite:
Koskikatu 9
96200 Rovaniemi
(kulku Valtakadulta)
Nauti elämästä ilman kipuja ja kireyttä – varaa aika nyt
Fysial
Koskikatu 9
96200 Rovaniemi